Se siitä uudistamisesta

Hämeenlinna 29.04.2007

Mielipidepalstalle

Se siitä uudistamisesta

Kaupunginjohtajat vakinaistetaan. Ei viisas päätös tässä vaiheessa, kun PATU-hanke on kesken ja uuden kunnan rakenteita vasta suunnitellaan. Ja oli painotettu, että myös ylimpiin johtamiskuvioihin pitää uudistamisprosessissa saada enemmän liikkumavaraa. Kehittämisen varaahan on paljon sielläkin. Haluttiin varmistaa kaikille ylimmillekin johtajille terveellistä painetta pitää itsensä uudistuvina ja toimintansa terävänä, kun jatkopaikka ei tulisi automaattisesti. Ei pitänyt vielä olla itsestään selvää edes se, että uudessa kunnassa jatketaan kahden johtajan systeemillä tai kahdella miehellä. Kaikki vaihtoehdot piti tässä vaiheessa pitää avoimena. Mutta toisin kävi. Tämä on juuri sitä hämeenlinnalaista vanhaa tyyliä, jota naapurikunnissakin kritisoidaan. Varmaan herättää luottamusta.

Jari Ranne
psykologi
valtuutettu (vihr.)
Hämeenlinna


Posted

in

by