Vihreiden ohjelma-aiheet valtuustotyöhön 2013-2016

Alla ovat Vihreiden esittämät tavoitteet Hämeenlinnan valtuusto-ohjelmaan. Tavoitteet perustuvat vaaliohjelmaamme Vihreät reilumman kunnan puolesta.

Avoimuus ja demokratia

  • kuntalaisille demokratiatyöpajoja – kunnan asioista kuten budjetista ja vaikutusmahdollisuuksista kerrotaan säännöllisesti asukkaille
  • enemmän paikallista ja aitoa vaikutus- ja päätösvaltaa lähipalveluista ja lähiympäristöstä päättämiseen, keskeisissä hankkeissa hyödynnetään osallistavaa suunnittelua nykyistä paremmin
  • päättäjät kuntalaisten tavoitettavissa ja tavattavissa – säännöllisiä keskustelukahviloita ajankohtaisista asioista
  • valtuuston kyselytunnit, osa lautakuntien kokouksista ja kaupungin osakeyhtiöiden vuosikokoukset avoimiksi kuntalaisille
  • kaupunginjohtajan virka määräaikaiseksi
  • tavoitteeksi yhden kaupunginjohtajan malli yhdistettynä sovellettuun pormestarimalliin

Palvelut

  • matalan kynnyksen terveyspalveluja ja sosiaalineuvontaa riittävän ajoissa – terveyskioski kirjastoautoon, mielenterveyspalveluita kouluun – sekä palveluiden jatkuvuus ja läheisyys turvattava
  • yhteispalvelupisteitä lisää helpottamaan asukkaiden asiointia, videoneuvottelumahdollisuus käyttöön kaupunginosien välillä
  • kävely ja pyöräily houkuttelevaksi ja turvalliseksi liikkumistavaksi
  • lasten ja nuorten palvelut painopisteeksi: ikäihmisten palveluissa painopiste kotihoivaan ja tukea omaishoitajien jaksamiseen
    • oikea-aikaisen, intensiivisen ja riittäväkestoisen kotiin annettavan perhetyön vahvistaminen
    • koulujen sosiaalisia tukipalveluita (koulupsykologit, kouluterveydenhoitajat, ohjaajat) vahvistetaan
  • luontoympäristön merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle tunnistetaan ja otetaan huomioon
  • kunta tukee ja kannustaa asukkaiden omaehtoista osallistumista ja yhteisöllisyyttä
  • yhteisöllisen asumisen malleja kehitetään tukemaan yksinäisiä vanhuksia ja perheitä, joilta läheisverkosto puuttuu
  • sosiaali- ja terveydenhuollon raja-aitoja madalletaan; toiminnalliset yhteistyö- ja päätöksentekorakenteet, valtakunnallinen sote-uudistus myös meillä seudullisesti keskeiseksi painopisteeksi

Talous ja yrittäjyys

  • kaupungin menot ja tulot kestävästi ja vastuullisesti tasapainoon ilman kohtuutonta velkataakkaa
  • kunnianhimoiset tavoitteet ekologiselle tulevaisuus- ja rakennemuutospolitiikalle; ympäristöteknologia sekä luonto-, luomu- ja luonnonvarayrittäjyys tarjoavat tulevaisuuden elinkeinoja ja työpaikkoja – kaupunki mahdollistaa näiden työpaikkojen syntyä
  • Hämeenlinnaan tehdään pitkäjänteinen kulttuuri-, urheilu- ja matkailustrategia ensimmäisen valtuustovuoden aikana
  • investointeja painotettava peruspalveluihin

Ympäristö

  • kaupunki tunnistaa ympäristön merkityksen elinvoimalle, määrittelee ympäristöpoliittiset tavoitteet tuleville vuosille ensimmäisen valtuustovuoden aikana, ja toimii niiden mukaisesti
  • uusista asuinalueista kokonaisvaltaisesti ympäristöystävällisiä ja energiaomavaraisia
  • kyläkaavoitusta kehitettävä paikallislähtöisesti
  • Aulangon siirtolapuutarhasta ekologisen rakentamisen ja vapaa-ajan asumisen mallikohde
  • Kansallista kaupunkipuistoa laajennetaan
  • kaupungin metsäomaisuudesta uusia suojelualueita monimuotoisuuden turvaamiseksi
  • Luontokoulu Ilves takaisin!