Kolumni julkaistiin Hämeen Sanomissa  19.6.2014

Populisti kylvää miinoja

Perimmäisten kysymysten äärellä ollaan silloin, kun puhutaan painavista, vakavista ja syvällisistä asioista. Nyt olemme sellaisessa tilanteessa, eikä sitä helpota kevätjuhlaliikkeet politiikan areenalla. Ikävä kyllä Suomessakin näkyy merkkejä siitä, että politiikan pinnallistuminen ja amerikkalaistyylinen show on rantautunut tänne. Konkreettinen ja kirkas esimerkki siitä on viime viikonlopulta, kokoomukselta .
Turvallisuus ja rauha ovat demokratian olennaisia päämääriä ja tavoitteita. Niitä ei ole helppoa saavuttaa ja ylläpitää. Niihin liittyy paljon tunteita asiaytimen lisäksi. Turvallisuus ja rauha eivät ole yksin omissa käsissämme eikä vaikutelmaa sellaisesta tule edes antaa ihmisille. On uskallettava sanoa rehellisesti, että kyse on globaalista, maailmanlaajuisesta asioista ja tavoitteista, ei vain meidän suomalaisten kansallisista päämääristä.
On vaarallista ja epäviisasta käyttää Ukrainan kriisiä turvattomuuden tunteen lietsomiseen. Vastuutonta on mielestäni se, että turvallisuudesta puhuttaessa , pelko otetaan aseeksi ja sitä kylvetään ympäriinsä. Tästä viimeisin esimerkki on kokoomuksen puoluekokouspäätös , jossa tavoitteeksi asetetaan Suomen Ottawa-sopimuksen purkaminen. Päähallituspuolue haluaa ottaa kolme vuotta sitten kielletyt maamiinat takaisin käyttöön.
MEDIASEKSIKKYYS SYÖ POLITIIKAN USKOTTAVUUTTA
Suomen turvallisuuspoliittinen asema ei ole olennaisesti muuttunut vaikka eletty kriisi pakottaa pohtimaan asioita kansainvälisten sitoumustemme kannalta. Mielikuvapolitiikalla kokoomuskin on silti heittämässä syliimme uuden luun kaluttavaksi. Valtion talouden tasapainotustavoite näyttää lentävän romukoppaan ja rahalla rauhoitetaan pelonsiementen kylvämisestä aiheutunut turvattomuuden tunteen kasvu.
Vastuullisuutta korostetaan nyt puolustusmäärärahojen lisäämisellä, maamiinojen käyttöönotolla ja puolustusliitto Natoon liittymisellä. Tuntuu siltä, kuin valmistautuisimme sotaan emmekä rauhaan. Tavoiteltu pinnallinen mediaseksikkyys yhdistettynä populismiin eli heppoisiin selityksiin tekee pahaa jälkeä myös politiikan yleiselle uskottavuudelle. Kevyesti poljetaan vastuullinen, kestävä ja inhimillinen turvallisuuspolitiikka.
Uuden varustelukierteen tavoittelemisen sijaan rauhan ja turvallisuuden edistäminen edellyttää aivan muuta kuin uusia miinoja. Kestävää ja oikeaa rauhan rakentamista on demokratian vahvistaminen, kehitysyhteistyön lisääminen, kriisinhallinnan , diplomatian ja rauhanneuvottelutaitojen opettaminen ja ennen kaikkea tasa-arvoisen koulutuksen vahvistaminen maailman joka kolkassa. Tehokkainta rauhantyötä on tyttöjen ja naisten aseman parantaminen ja ilmastonmuutoksen ehkäiseminen. Se on aitoa kestävää kehitystä, ei raudan lisääminen rajoilla.
ENEMMISTÖLLÄ EI OLE ETUJÄRJESTÖJÄ
Pohdin usein mielessäni kysymyksen, mitkä voimat ohjaavat nyt politiikkaa? Ovatko itsekkyys ja raha saaneet ylivallan samanaikaisesti kun välinpitämättömyys ohittaa välittämisen? Vai onko niin, että etujärjestöpolitiikka on astunut yhteisvastuun tilalle? Siitäkin on tänä keväänä saatu tuoretta makua.
Maailman kansalaisten enemmistöllä ei ole etujärjestöjä. Alakynteen jäävät äänettömät, ne joilla ei rahaa eikä varakkaita organisaatioita. Saavutetut edut ajavat ohi ympäristön ja tulevien sukupolvien.
Meille Vihreille on aina ollut keskeistä toimia tulevien sukupolvien, ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta. Vielä jonkin aikaa sitten puhuttiin, että puolueemme käy tarpeettomaksi, kun kaikki puolueet alkavat vihertyä. Valitettavasti ympäristön, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tila ei ole viime vuosina parantunut. Maailman suuret kysymykset vaativat edelleen radikaaleja ja ripeitä muutoksia nykyiseen toimintatapaamme, jos aiomme selvitä vakavista ongelmistamme. Vihreitä tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen.
KOHTI KESKIAIKAA
Toimittaja Elina Grundström kirjoitti joitakin viikkoja sitten Helsingin Sanomissa siitä, kuinka suomalaisessa politiikassa työnnetään naisia syrjään. Samalla yhteiskunnan arvot muuttuvat yhä miehisemmiksi ja liuku kohti mustaa keskiaikaa näyttää jatkuvan.
Kysymys ei ole vain johtavien naispoliitikkojen määrästä. Kyse on tavasta tehdä politiikkaa ja politiikan asialistasta: siitä, mitkä tavoitteet koetaan tärkeäksi edistää.
Grundströmin analyysiä voi pohtia vaikkapa pääministeripuolueen valintojen valossa. Jos sivistyspuolueena aiemmin profiloituneelle kokoomukselle on nyt tärkeä nostaa esille markkinaliberalismia ja sotapolitiikkaa, on syytä kysyä unohtuivatko keskeiset suomalaisen yhteiskunnan saavutukset? Hyvinvointimme on monien arvioiden ja omankin käsitykseni mukaan rakennettu mahdollisuuksien tasa-arvolle, koulutuksen ja sivistyksen korostamiselle ja talouden tasapainoiselle kehittämiselle.
Tulevat eduskuntavaalit ensi keväänä – tai ehkä jo aiemmin – eivät saa latistua miina- tai Nato-keskusteluksi. Olemme käännekohdassa, jossa ratkaistaan tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytyksiä, naisten ja vähäosaisten asemaa ja suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri. Meillä ei ole varaa maskuliiniseen pullisteluun tasa-arvon ja kansainvälisen vastuun kustannuksella.
Kirsi Ojansuu-Kaunisto ( vihr )
Hämeenlinnan Vihreiden valt. ryhmän pj