Ensimmäinen vuosi valtuutettuna on takana ja mukana on monta havahtumista reppua rikastuttamassa. Keskustelut asukkaiden kanssa ovat sitä kaikkein parasta tässä tehtävässä. Välillä tulee tiukastikin pyyhkeitä ja myös kovin ristiriitaisia toiveita siitä, mitä ja miten meidän Vihreiden päättäjien tulisi pestimme hoitaa. Ilman jatkuvaa yhteyttä uusiin ihmisiin tämä aikaa ottava ja kuluttavakin työ menettää kuitenkin merkitystään, jos omat näkökulmat alkavat liikaa kapeutua.
Vuoteen on sisältynyt isoja ja pienempiä päätöksiä. Jatkuvaa tiedon hakemista ja varsinkin intoa ja motivaatiota tässä tehtävässä tarvitaan. On koko ajan oltava tahto hahmottaa sitä, mistä ollaan päättämässä ja mitkä ovat päätöksen mahdollisia seurauksia. Prosessit ovat monimutkaisia tässä mutkikkaassa maailmassa ja siksi niihin on harvoin yhtä ratkaisua. Tai jos tuntuu olevan, niin siitä jo voi päätellä sen olevan väärä.
Monimutkaisuudesta seuraa ennustamattomuutta ja kokeilun tarvetta ehdottomuuden ja varmuuden sijaan. Tästä ymmärryksestä käsin olen alkanut luottaa enemmän arvoihin ja niistä nouseviin toimintaperiaatteisiin kuin ehdottomiin ”olemme aina oikeassa näillä perusteilla”-päätöksiin. Olen löytänyt neljä toiminnan periaatetta, joita tahdon noudattaa myös äänestäjieni valtuuttamana päättäjänä. Näissäkin tosin vielä kompastelen, mutta opettelen joka päivä.
Neljä toiminnan periaatetta
1. Läsnäolo ja itsensä johtaminen. Pidän huolta omasta hyvinvoinnistani ja olen vain siellä, missä kulloinkin olen. Kuulostaa helpolta, mutta läsnäolo ja itsen johtaminen vaativat työtä. Keskittymällä palavereissa ja neuvotteluissa häiriöttömään keskusteluun saa lähes aina aikaan parempia tuloksia, kun vertailukohtana pitää sitä, että samaan aikaan miettii jo seuraavaa työtä tai vastaa sähköposteihin toisten puheenvuorojen aikana sosiaalisen median selaamisesta puhumattakaan. Itsensä johtamista tarvitaan myös oman energian ylläpitämiseen, jotta pystyy olemaan aidosti läsnä. On siis muistettava sopiva ruokailurytmi, riittävä vedenjuonti ja työasennon vaihdokset sekä se riittävän unen antama lepo. Niin sietämättömän helppoa, vai mitä?
2. Osallistuminen. Kannan vastuuni keskustelusta ja dialogin mahdollistamisesta osallistumalla. Annan osaamistani ja kokemuksiani yhteiseen käyttöön. Etsin kiinnostusta erilaisiin asioihin, myös niihin, jotka eivät ole minulle tuttuja ja turvallisia. Osallistuminen on eri tavoin alttiiksi asettumista yhdessä toisten kanssa. Oma ensimmäinen ajatukseni voi myös muuttua kohdatessaan toisen ja itselleni uuden ajatuksen…
3. ”Hostaaminen” eli suomennettuna jotakin emännöinnin/isännöinnin tyyppistä mahdollistamista. Haluan tietoisesti tehdä myös muiden osallistumisen mahdolliseksi ja mutkattomaksi. Emännät ja isännät eivät ota muiden tilaa itselleen, vaan pitävät huolta, että kaikki saavat paikan tuoda ajatuksensa esille ja keskustelun rakennusaineiksi. Tämä siis vaatii joskus käsien päällä istumista eli oman puheenvuoron jättämistä väliin, jotta kaikki, myös ehkä aremmat ja verkkaisemmat, saavat riittävän tilan tuoda omia näkökulmiaan esiin.
4. Yhteisluominen. Kyse ei olekaan vain minusta, vaan aina meistä. Sitoudun siihen, että rakennamme hyvää kaikki yhdessä ja keskiössä oikeasti olemme me kaikki. Kyse on yhteisestä hyvästä, jota rakennetaan koko ajan ikään kuin harjoitellen. Mestareita ja muiden yli tietäjiä ei ole, jos haluamme yhteisöjä, jossa kaikilla on vastuuta ja valtaa omassa elinpiirissään. Harjoitellessa ei aina onnistuta. Siinä missä yksilö kompastuu ja kaatuu epäonnistumisen kohdalla, yhteisö voi kevyemmin jakaa sen ”moka on lahja”-ajatuksen aina uuden oppimiseen ja parempaan toteutukseen asti. Voisiko tämä toimia yhä enemmän myös poliittisessa päätöksenteossa? Yhdessä luomisen ja siihen sitoutumisen kautta sitä voi kokeilla.
Airi Raitaranta
kaupunginvaltuutettu