Hämeen vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat selviävät jäsenäänestyksessä

Lauantaina 15. syyskuuta julkistettiin Hämeen Vihreiden ehdokkaat piirin eduskuntavaaliehdokkaiden jäsenäänestykseen. Hämeessä järjestetään nyt ensimmäistä kertaa koskaan jäsenäänestys Vihreistä eduskuntavaaliehdokkaista, sillä ehdokkaita on tuplasti enemmän kuin mitä piiristä voidaan nimetä.

Hämeenlinnan Vihreiden ehdokasehdokkaat ovat Kirsi Ojansuu-Kaunisto, Andrei Sergejeff ja Mirka Soinikoski. Janakkalan Vihreiden ehdokas on Anssi Lepistö ja Hattulan ehdokas on Mikko Sabel (sit.). Varsinaiset eduskuntavaaliehdokkaat selviävät 3. marraskuuta, lokakuun äänestyksen jälkeen. Äänestykseen saavat osallistua kaikki jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet.

Piirin eduskuntavaaliehdokkaiksi on ilmoittautunut yhteensä 23 henkilöä, joista 14 valitaan. Ehdokkaista 11 on Kanta-Hämeestä ja 12 Päijät-Hämeestä, ja yksi ehdokasehdokas veti pois ehdokkuutensa. Ehdokkaiden keski-ikä on 44 vuotta, naisia 16 ja miehiä 7.

Listaus jäsenäänestykseen lähtevistä ehdokasehdokkaista (suluissa kotikunta):
Antila Anni (Riihimäki)
Brax Tuija (Hollola)
Edelman Tiina (Hartola)
Heinonen Harri (Riihimäki)
Hyvönen Anne (Hausjärvi)
Häyrinen Teemu (Lahti)
Jokinen Sari (Riihimäki)
Jokinen Tiina (Lahti)
Kaitila Laura (Lahti)
Kranni Maija (Forssa)
Lepistö Anssi (Janakkala)
Liikonen Kati (Padasjoki)
Lundström Juha (Ypäjä)
Nevala Nelli (Lahti)
Ojansuu-Kaunisto Kirsi (Hämeenlinna)
Palmi-Felin Salla (Lahti)
Palo Pauliina (Lahti)
Puusaari Riina (Lahti)
Saastamoinen Aija-Riitta ”Tiitu” (Lahti)
Sabel Mikko (sit., Hattula)
Sergejeff Andrei (Hämeenlinna)
Soinikoski Mirka (Hämeenlinna)

Tapiola Juha (Asikkala)

Lahtelaisten suuri osuus ehdokasehdokkaista selittyy sillä, että Lahden Vihreiden lisäksi myös Lahden Vihreät Nuoret ja Hämeen Vihreät Naiset ovat nimenneet omat lahtelaisehdokkaansa. Jäsenäänestykseen saavat osallistua kaikki 30.9.2018 mennessä jäsenmaksunsa maksaneet Hämeen Vihreiden jäsenjärjestöjen jäsenet tai valtakunnallisessa Vihreässä järjestössä Hämeessä asuvat jäsenet.

Tietolaatikko
– Ehdokkaita voidaan nimetä Hämeen piirissä yhteensä 14.
– Jäsenäänestykseen saavat osallistua kaikki 30.9.2018 mennessä jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet.
– Jäsenäänestyksen ääntenlaskenta suoritetaan 3.11.2018, jolloin julkaistaan ensimmäiset viralliset ehdokkaat.
– Jäsenäänestyksessä 7 eniten ääniä saanutta valitaan suoraan eduskuntavaaliehdokkaiksi, lopuista seitsemästä piirillä on oikeus vaihtaa kolme ehdokasta.


Posted

in

by

Tags: