Kaupunginvaltuutettu Andrei Sergejeffin kolumni Hämeen Sanomissa 31.5.2017

Tässä maassa kuulee usein voihketta, että keskustelu on vaikeaa. Ihmiset ovat jakaantuneet kupliin ja samanmielisten kuppikuntiin, joiden välinen vuorovaikutus on pelkkää solvaamista, nälvimistä ja vastavuoroista pöyristymistä. Keskustelu ei ihmisten välillä onnistu enää mitenkään, vaikka osapuolet kuinka yrittäisivät.

Onneksi asia ei kuitenkaan ihan näin onnettomasti ole. Keskustelu on nimittäin vähän kuin avokadopasta. Sitä ei synny, jos ei ole mitään halua sen eteen tehdä. Ongelma ei ole tekemisen vaikeus, vaan tahdon puute. Jos taas haluaa joko avokadopastaa tai keskustelua, niin kumpikin onnistuu kyllä. Riittää kun hankkii ainekset ja seuraa ohjeita!

Keskustelun ainekset ovat kaksi tai useampi henkilö, jotka haluavat keskustella ja aihe. Kun nämä on kasassa, itse keskustelu onnistuu muutamalla yksinkertaisella säännöllä: pitää kertoa selvästi mitä mieltä on jostakin asiasta ja millä perusteella.

Siitä se lähtee. Tällä neuvolla saa lähes aina aikaan ihan oikean keskustelun. Ei nyt aina ihan priimaa, mutta ainakin jonkinlaisen. Ikävä kyllä, nämä säännöt ovat yleisesti hukassa. Moni keskusteluyritelmä tyssää heti kättelyssä siihen, että aloittaja ei pysty selventämään, mistä hän tarkalleen ottaen haluaa keskustella. 

Erityisen onneton keskustelunavaus on jokin epämääräinen väite, joka kohdistuu toiseen osapuoleen henkilönä, eikä mihinkään asiaan. Jos siis haluaa takuuvarmasti epäonnistua keskustelussa, kannattaa aloittaa se toteamalla: ”Aina te tuommoiset olette tuommoisia!”. Tällöin tuloksena on loputon epäkeskustelu, jossa värikkäitä ilmaisuja kyllä riittää, mutta punaisesta langasta ei ole tietoakaan.

Aiheen määrittelyn ohella tolkullisen keskustelun edellytys on, että omat näkemykset perustellaan. Tämä on aivan olennaista. Ihmisillä on nimittäin mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, ja hyvä niin. Mutta se että on itse vimmatusti jotakin mieltä, ei ole minkäänlainen peruste, miksi kenenkään muun pitäisi olla. 

Tämäkin periaate vaikuttaa ilmiselvältä, mutta on arkisessa vuorovaikutuksessa kaikkea muuta. Ihminen tapaa nimittäin olla hyvin kiintynyt mielipiteisiinsä ja uskomuksiinsa. Monesti nämä ovat osa identiteettiä ja maailmankatsomusta. Kun keskustelukumppani sitten kyseenalaistaa ne pyytämällä perusteita, tämä tuntuu helposti henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. 

Tällöin täytyy pitää maltti mukana ja muistaa, että vasta nyt keskusteluun päästään. Jos perusteluja ei haluta esittää, keskustelun mahdollisuus suljetaan pois. Tällöin osapuolet voivat vain huutaa omaa mielipidettään toisen korvaan maailman tappiin asti. Mikä tietysti ei ole järin mieltäylentävää. Eikä hyödytä ketään.

Eli siitä vaan kertomaan mitä mieltä ollaan ja millä perusteella. Ei siinä välttämättä kovin monen mielipide mihinkään muutu – ainakaan kovin nopeasti. Mutta ymmärretäänpä edes mistä ollaan eri mieltä ja miksi.