Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 3.12.2024
Pimenevässä illassa puheensorinaa, leikkiviä lapsia, perheitä. Kiva tunnelma ja ihmisiä lähes tungokseen asti.
Toissa viikonloppuna vietettiin Valoilmiö-tapahtumaa kolmatta kertaa. Kaupungin keskusta Taidemuseolta Sibeliuspuistoon, kirkon ja torin kautta linja-autoasemalle täyttyi kävelevistä seurueista useampana iltana. Tuntui epätodelliselta mutta hyvältä.
Keskustassa oli elämää, koska siellä oli katseltavaa ja kuunneltavaa. Ero tavalliseen arki- ja viikonloppuiltaan oli huima.
Kävely oli normi, autoa ei todellakaan tarvinnut paikasta toiseen siirtymiseen. Matka Verkatehtaalta torille jalkaisin ei tuntunut pitkältä. Kaikki on niin suhteellista.
Jotta keskusta olisi elävä ja houkutteleva se tarvitsee lisää vähän kaikkea; asuntoja, asukkaita, oppilaitoksia, palveluita ja tapahtumia, sekä vähemmän tyhjillään olevia kiinteistöjä.
Valtuustolle esiteltiin syyskuussa Hämeenlinnan väestöennusteen 2030–2040 skenaarioita. Ennusteiden mukaan kasvu keskittyy kantakaupunkiin, väestö kasvaa tulevina vuosikymmeninä lähes kaikissa ikäryhmissä nimenomaan kaupunkikeskustassa.
Toivotaan, että siihen mennessä Ykköskortteli ja Hämeensaari ovat viimeistään rakentumassa, jotta meillä on monipuolista asuntotarjontaa erilaisiin tarpeisiin.
Keskustan kehittämisen täytyy muutenkin olla prioriteeteissä korkealla.
Hämeensaari ja linja-autoasema ovat edelleen tutkinnan kohteina Hamkin keskustakampuksen rakennuspaikaksi. Valmistelu etenee ja toivottavasti paikka pian varmistuu, jotta kaavoitusprosessia voi käynnistää.
Lyseon lukion rakennuksella on ollut pitkä odotusaika, mutta tunnelissa kajastaa valoa, koulun peruskorjaukseen on ensi vuodelle varattuna jo suunnittelurahaa.
Linnanpuiston peruskorjaus käynnistyy ja valmistuessaan sekin edistää keskustan viihtyvyyttä.
Keskustan kehittämiseen kuuluu myös liikenteen kehittäminen. Harmi, että keskustan katumuutokset ns. hidaskaduista odottavat vasta vuosien päästä.
Hidaskadut ja pyöräväylät olisi hyvä olla kunnossa, kun korkeakouluopiskelijat ja lukiolaiset alkavat toivottavasti kansoittaa keskustaa.
Talvi yllätti taas, karua oli seurata lumessa kahlaavia työmatkalaisia, rattailla ja pyörällä eteneminen oli mahdotonta.
Talvikunnossapitoon valmistellaan ensi vuonna suunnitelma ja kustannusneutraalit kilpailutuskriteerit, joissa kevyen liikenteen väylissä huomioidaan paremmin kaupungin esteettömyysohjelma.
Tämä Veera Jussilan (vihr.) muutosehdotus budjettivaltuustossa tuli 31:llä äänellä päätökseksi. Hienoa, että löytyi kannatusta.
Hieman jäi kyllä mietityttämään, eikö esteettömyyden edistäminen olekaan kaikille tavoitteena?
Kirjoittaja on valtuutettu (vihr.), Hämeenlinna.