Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomissa la. 10.10.2015

Tämän päivän otsikot ja puheenaiheet olivat ennustettavissa jo vuosia sitten. Ymmärrämme jo, että tämä kansojenvaellus on pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu, kun ilmastopakolaisuus tulee arjeksi maailmassamme. Senkin tiedämme, että olemme nykyisten turvapaikanhakijoiden kohdalla jokseenkin myöhässä auttaaksemme heitä pelkästään kotimaassa.

Meillä on syvä huoli työttömien ja vähävaraisten tilanteesta kotimaassa. Se, että liian iso osa nuorista aikuisista jää työmarkkinoiden ulkopuolelle, on todella rankka viesti. Vienti pitäisi saada vetämään ja julkista sektoria kavennettua, koska emme voi rakentaa tulevaisuutta kasvavan velan varaan. Tämä on se ahdinko, johon me tunnumme uppoavan. Ja yleensä ne syylliset suossa oloon löytyvät aina itsen ja oman leirin ulkopuolelta.

Olisiko meidän aika yrittää erottaa mutu ja data? Onko aika lopettaa varustautuminen toistemme pelosta ja kateudesta nouseviin taisteluihin ja sen sijaan pysähtyä ja ajatella yhdessä? Ketä olemme, mitä tarvitsemme, mitä meillä on, miten toimimme yhdessä?

Se kasvaa, mihin katsoo. Me voimme valita toimimmeko ankeuttajina ympäristössämme vai etsimmekö vaihtoehtoja. Uskon, että meillä on paljon enemmän inhimillisiä resursseja kuin olemme vielä ottaneet käyttöön. Olemme idearikkaita ja luovia hämäläisiä, mutta luovuuskaan ei kuki pimeässä, yksinäisissä poteroissa tai tiukoissa karsinoissa.

Haastan itseni ja sinut, hämeenlinnalainen, toisestavälittämistalkoisiin. Miten tänään voin olla toisen ihmisen kanssa niin, että hän kokee arvostusta ja sitä kautta elämänsä merkityksellisyyden? Miten voin toimia arjen ympäristössäni, yhdistyksissä, järjestöissä tai politiikassa kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja hyvän elämän edistämiseksi?

Voimme rakentaa Hämeenlinnaamme yhä paremmaksi irrottamalla katseemme aikamme ainoaksi suureksi kertomukseksi nostetusta taloudesta. Petollisten markkinavoimien ja talouden käppyröiden edessä vapisemisen sijaan on katsottava yhdessä paikallisia realiteetteja, resursseja ja toista ihmistä silmiin. Siitä se lähtee: matka palvelunkysyntäkylästä osallisuuskaupungiksi. Siinä kaupungissa jokaiselle on joku ihminen ja jokainen ihminen on jotakin varten. Ja siinä kaupungissa tarvitaan yllättäen vähemmän raskaita palveluja. Tätä ei julkinen järjestelmä voi luoda, sen voi tehdä vain kansalaisyhteiskunta.

Kirjoitan tietoisena siitä, että jollekin ehkä vihreiden piipertäjä- ja suvakki-leima vahvistuu. Minua saa sanoa vaikka vajakiksi, mutta vain omalla nimellä ja mieluummin silmiin katsoen.

Airi Raitaranta

puheenjohtaja

Hämeenlinnan Vihreät