Andrei Sergejeff on vihreiden Hämeen piirin varapuheenjohtaja sekä vihreiden turvallisuuspoliittisen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja.

Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa ke. 9.11.2016

Kun tämä kolumni julkaistaan, Donald Trump joko oli lähes Yhdysvaltojen presidentti, tai on Yhdysvaltojen presidentti.

Kysymys on kummassakin tapauksessa sama: miten tämä on mahdollista? Miten kansa saattoi edes harkita maansa johtoon miestä, jolla ei ole tehtävään ensimmäistäkään edellytystä?

Yleinen reaktio Trumpin menestykseen on päivitellä menoa Atlantin toisella puolella ja toistella väsyneitä kliseitä tyhmistä amerikkalaisista. Paljon terveempää olisi pitää mielessä, ettei Trump pohjimmiltaan mikään amerikkalainen ilmiö ole. Kaikkialla länsimaissa on kasvattanut suosiotaan kyyninen populismi. Trumpin persoonaan tuijottamisen sijasta meidän on ymmärrettävä tätä laajempaa ilmiötä

Myös meillä Suomessa politiikkaan ovat pesiytyneet omat trumpimme. He eivät ole yhtä äärimmäisiä kuin amerikkalainen sielunkumppaninsa, mutta muunnoksia samasta teemasta. Populismi elää uhriutumisesta, johon tarjotaan lääkkeeksi voimauttavaa vihaa. Pikkutrumpit maalaavat kannattajilleen maailman, missä nämä ovat ”kansa”, kunnollisia perusarvoja kannattava rehti enemmistö. Tätä kansaa sortaa korruptoitunut, todellisuudentajunsa menettänyt, ylimielinen ja moraaliton ”eliitti”.

Pelastajaa tämä itsensä ”eliitin” sortamaksi kokeva kansanosa hakee vahvasta johtajasta, jopa silloin kun tämä johtaja ei millään tavalla heitä edusta. Donald Trump on miljoonaomaisuuden perinyt liikemies, jolla ei ole mitään kosketuspintaa Yhdysvaltojen taantuvan maaseudun ja rapistuvien tehdaskaupunkien todellisuuteen.

Kaikki populistien kannattajat eivät ole tyhmiä tai ilkeitä. Uhriutumisen tunteen taustalla on paljon aitoa ahdinkoa ja pelkoa tulevaisuudesta. Perinteiset poliitikot ja poliittiset puolueet eivät ole pystyneet näihin tunteisiin vastaamaan, joten pettynyt kansa hakee muita vaihtoehtoja. Kun usko perinteisiin poliitikkoihin menee, tie valtaan avautuu populisteille, jotka tietoisesti pyrkivät erottautumaan näistä. Mitä vähemmän Trump käyttäytyi kuin poliitikko, sitä enemmän hänen kannatuksensa nousi.

Tähän kätkeytyy populismin suurin petos.

Populismi ei ole mikään vaihtoehto perinteiselle politiikalle, vaan aivan sama asia hiukan eri vaatteissa. Populistijohtajat länsimaissa ovat joka solultaan puhtaita poliitikkoja, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan toimimalla poliittisen järjestelmän sisällä. He kampanjoivat, keräävät ääniä ja haalivat itselleen poliittista valtaa. He tekevät tämän vain röyhkeämmin ja piittaamattomammin kuin parjaamansa perinteiset poliitikot. Ja tämä häikäilemättömyys vie poliittiseen valtaan. Populismi voi kantaa kaupunginvaltuustoon, eduskuntaan tai jopa Valkoiseen taloon.

Populistijohtajien kunniaksi on kuitenkin sanottava yksi asia. He ovat ymmärtäneet, että politiikalla voi muuttaa maailmaa.

Kunpa muutkin sen ymmärtäisivät.