Syömme jo lasten lautaselta

Politiikan kevät on ollut mieleenpainuva. Euroopan talouskriisi on puhuttanut valtion tasolla ja Hämeenlinnassa olemme painiskelleet koko kevään epätasapainoisen talouden kanssa. Budjettiin sovitut talousluvut uhkaavat ylittyä reilusti tänäkin vuonna menojen osalta. Viimevuotinen tulos ei sekään ollut suunnitelman mukainen. Tarkastuslautakunta antoi poikkeuksellisesti vain ehdollisen vastuuvapauden kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallitukselle taloudenpidosta: talouden tasapainottamiseksi oli tehtävä toimenpideohjelma, jolla alijäämät saadaan katettua. Talouskriisistä huolimatta kesäkuun valtuustossa osa valtuutetuista oli valmis hylkäämään toimenpideohjelman ja jättämään sen käsittelyn syksyyn. Ei tilanne viivyttelystä helpotu – päinvastoin.

Kotitaloudessa eivät menot voi kovin pitkään olla tuloja suuremmat. Kaupunki pystyy näin toimimaan lainanotolla – kestävää taloudenpitoa se ei ole. Lainat pitää maksaa takaisin.  Hämeenlinna on siirtänyt paljon toimintojaan yhtiöihin, joiden kautta vaikkapa investoinnit näyttävät etenevän helposti. Esimerkiksi liikuntaan liittyvät investoinnit ovat edenneet kaupungin yhtiön kautta sutjakkaasti. On hämmästyttävää, miten jopa johtavat poliitikot väittävät, etteivät yhtiön kautta tehdyt investoinnit söisi kaupungin rahoja!
Samasta kukkarosta nekin maksetaan, rahan kierto vain tapahtuu yhtiön kautta. Yhtiö ottaa lainaa, jonka kaupunki takaa. Ja kaupunki lisää avustuksia yhtiölle, jotta lainan kulut ja korot saadaan maksettua.

Kuntatalouden tila muistuttaa maapallon luonnonvarojen kulutusta – elämme siinäkin yli varojemme ja käytämme tulevien sukupolvien tarvitsemia resursseja. Kestävää taloudenpitoa ja samalla myös ympäristön säilymistä voisi kunnassakin edistää monella tavalla. Ratkaisuja on olemassa ja ne vain pitää ottaa käyttöön. Hyvä maankäytön suunnittelu, energian säästö, resurssitehokkuus, kestävät liikenneratkaisut, järkevät investoinnit – nämä ovat vihreitä kuntapolitiikan linjauksia. Vaihtoehtoja on.

Päivi Sieppi

kaupunginvaltuuston varapj. (vihr.)

Kirjoitus julkaistiin Keski-Hämeessä 28.6.2012


Posted

in

by

Tags: