Joulukausi on perinteiden aikaa. Omiin perinteisiini kuuluu tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe.
Tasavallan presidentin puheessa oli tänä vuonna eräs väite, joka kiinnitti huomioni. Alexander Stubb totesi, että hyvinvointia ei ole ilman kasvua.
Olin juuri edeltävänä yönä keskustellut ystävien kanssa degrowth-ajattelusta eli kohtuutaloudesta, jonka ytimessä on päinvastainen teesi: hyvinvointi nimenomaan täytyy irrottaa tietynlaisesta taloudellisesta kasvusta.
Jotta ihmiset, eläimet ja ekosysteemit voisivat hyvin, kulutukseen pohjaavaa kasvua tulisi pikemminkin rajoittaa.
Itseeni vetoaa kohtuutalouden ajatuksista etenkin se, että teknologian kehityksen ja tuottavuuden kasvun ei tarvitse johtaa luonnonvarojen käytön tai tuotettujen asioiden lisääntymiseen – siis nykyisenkaltaiseen länsimaiseen ylikulutukseen.
Kukaan ei pohjimmiltaan halua tai tarvitse lisää rahaa.
Otetaan esimerkki: samalla kun sähköautojen osuuden kasvu 2020-luvun taitteessa olisi vähentänyt globaalia öljyn kulutusta arviolta 40 000 barrelia päivässä, tämä hyöty on nollattu täysin katumaasturien myynnin kasvulla.
Mitä jos voisimme yhteiskuntana kuitenkin valita olla tekemättä entistä isompia autoja teknologian kehittyessä? Tai vähintään ohjata talouttamme erilaisilla kannustimilla siihen suuntaan?
Hämeenlinnan kaupunki nojaa presidentti Stubbin esittämään ajatteluun kasvun tarpeellisuudesta. Hämeenlinnan kaupungin visiona on nimittäin olla houkutteleva ja menestyvä kasvukaupunki vuonna 2030.
Mutta mitä tarkoittaa kasvu? Stubb ei eritellyt kovin tarkasti, mitä hän tarkoitti kasvulla.
Ei myöskään Hämeenlinna. Talouskasvua toki oletamme tämän tarkoittavan. Lisää asukkaita, lisää verotuloja, lisää elämää keskustaan. Näitä olen itsekin Hämeenlinnaan toivonut.
Entä mitä tarkoittaa taloudellinen kasvu? Lisää rahaa? Kyllä ja ei.
Kukaan ei pohjimmiltaan halua tai tarvitse lisää rahaa. Raha on vain yhteisesti sovittu yleislääke, jonka voi vaihtaa siihen, mitä oikeasti haluaa tai tarvitsee.
Me emme tarvitse lisää rahaa, emme Hämeenlinnana, Suomena, Eurooppana tai maailmana. Tarvitsemme lisää sitä, mitä tarvitsemme. Siis esimerkiksi vanhusten hoivaa ja arkiliikuntaa. Hyvinvointia tukevia elämän perusasioita.
Itse tahtoisin tänä vuonna kasvaa taas vähän lisää ihmisenä – ehkä oppia puhumaan ruotsia sujuvammin tai olemaan kärsivällisempi.
Lapsilleni toivon tänäkin vuonna turvallista kasvuympäristöä. Hämeenlinnalle toivon sellaista kasvua, joka vahvistaa hämeenlinnalaisten ihmisten, eläinten ja ekosysteemien hyvinvointia.
Kirjoittaja on valtuutettu (vihr.), Hämeenlinna.
Kirjoitus julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 14.1.2026


Vastaa