Talousarvionkin tekeminen on yhteistyötä

 

Näin marraskuun loppupuolella voidaan Hämeenlinnassa todeta, että ehkä yksi vaikeimmista talousarvioista on saatu tehtyä ja päätettyä. Kuntien tilanne lähes ympäri Suomea on talouden osalta vaikea. Kunnat ovat saaneet matkan varrella lisää tehtäviä, mutta rahoitus ei ole kulkenut tehtävien kanssa käsi kädessä. Hämeenlinnassa verotulot ovat pysyneet viiden vuoden ajan samalla tasolla ja samaan aikaan menot ovat kasvaneet erilaisten palvelutarpeiden kasvaessa. Yhtälö on vaikea, mutta ei ratkaisematon. Käytännössä me asukkaat ja veronmaksajat olemme talouden kestävyys. Jos meitä on enemmän maksamassa, niin verotuloja tulee enemmän eli asukasmäärän sopiva kasvu on yksi tavoiteltava asia jokaiselle kunnalle, myös meille. Toinen asia, mihin yritämme nyt vaikuttaa, ovat yhteiset menot.

Maailmamme ei ole enää yhtä ennustettava kuin ennen. Elämme keskinäisriippuvaisessa todellisuudessa, jossa asiat eivät tapahdu turvallisen lineaarisesti. Asioita tuntuu tapahtuvan ihan huvikseen aivan toisin kuin mitä suunniteltiin tai ennustettiin. Tulevaisuuden ennusteita ja päätöksiä tehdään ennakoinnin ja selvitysten perusteella. Tulevaisuuden ennustamisen sijaan olemme yhä enemmän kuitenkin rakentamassa tulevaisuutta päätöksillä ja teoilla. Rohkeudesta ja päätöksentekokyvystä on pidettävä kiinni ja luottamusta vahvistettava eri tavoin, jotta tulevaisuus rakentuu. Rakentaminen tarkoittaa käytännössä kokeilemista ja arviointia sekä kaikesta oppimista, eikä vähiten virheistä.

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja. Tänä vuonna otamme ns. syömävelkaa selvitäksemme pakollisista menoista, mikä on poikkeuksellista kuntatalouksissa. Ensi vuonna tuloveroprosentti nousee 0,25% ja on siis 21%. Kaupunginjohtajien esityksestä kaupunginhallituksen lisäyksillä on rakennettu 23 kohdan tasapainotusohjelma. Päätöksiä näiden esitettyjen asioiden osalta itse muutoksista tai tavoista ei siis ole tehty, ainoastaan päätös selvitystöistä. Lisäksi lautakunnille ja konsernin toimijoille on annettu ohjeistus tutkia muitakin rakenteellisia mahdollisuuksia tasapainottaa taloutta. Käytännössä tasapainotuksen toteutuminen tarkoittaa aina joko menojen pienenemistä tai tulojen kasvua. Olemme sitoutuneet vaikuttavuusarvioinnit sisältävien selvitysten tekemiseen ja niiden valmistumisen jälkeen tehdään sitten päätöksiä yksi kerrallaan huomioiden mm. lapsi- ja ympäristövaikutukset.

Talousarvioon saatiin monia vihreitä arvoja edustavia muutoksia. Kävimme keskustelua etukäteen muiden ryhmien kanssa ja perustelimme esittämämme muutokset. Niistä kaikki hyväksyttiin kaupunginhallituksessa ilman äänestyksiä yhdessä, eikä niistä näin ollen tule pöytäkirjaan merkintää vihreän päättäjän esityksenä. Uskon tähän tapaan vaikuttaa asioihin, vaikka emme puolueena tai yksilöinä saa näin omaa kunniaa. Tärkeämpää kuin se, että nimi on pöytäkirjassa tai lehdessä, on se, että asioita tapahtuu oikeaan suuntaan. Yksikään puolue ei tee uskottavaa politiikkaa yksin. Yhteisiä asioita hoidetaan yhdessä ja neuvotellen.

Tarvitsemme edustuksellisen demokratian rinnalle erilaisia osallistavia tapoja päästä mukaan vaikuttamaan ja saamaan erilaisia ääniä kuuluville myös vaalien välillä. Demokratian käyttöliittymänä äänestyslappu on edelleen lähes ainoa, vaikka teknologia on ottanut harppauksia ja olisi mahdollistanut monenlaista osallisuutta jo pitkin matkaa. Kaupunkilaiset ilmaisivat kansanäänestysaloitteen kautta kansalaisaktiivisuutta, kun n. 4% kuntalaisista halusi kansanäänestyksen toriparkista. Päädyimme yhteistyössä poliittisten ryhmien kesken, että haluamme kuulla enemmän. Äänestyksen sijaan järjestetään kysely, jossa pääsee vastaamaan useampaan asiaan. Hämeenlinnalaiset pääsevät vastaamaan joko sähköisesti tai paperilla tähän kyselyyn ensi vuoden puolella. Ikärajaa osallistumiselle ei vielä ole päätetty, mutta on esitetty, että alaikäraja olisi 16 vuotta.

Kiitos kaikille talousarviotyöskentelyyn osallistuneille! Tarvitsemme toisiamme ja erilaisia näkökulmia asukkailta, viranhaltijoilta ja muilta päättäjiltä. Meillä on hyvä kaupunki ja yhdessä pidämme sen vielä parempana!

Airi Raitaranta, kaupunginhallituksen 2. varapj, kaupunginvaltuutettu

 

Airi Raitaranta
Airi Raitaranta